top of page

Seura perustettiin v. 1902 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin aikaan. Toiminnalle oli luonut pohjaa 1870-luvulla kylällä virinnyt mieskuorotoiminta, kyläkirjaston perustaminen sekä oman koulun perustaminen vuonna 1882.

Ensimmäisinä vuosina toimintaa leimasivat vahva isänmaallisuus ja yhteiskunnallinen pohdinta. Yhdessä tehtiin näytelmiä, järjestettiin iltamia, kotiopintopiirejä ja kuukausikokouksia, pidettiin yllä lukurenkaita, laulukuoroa ja urheilutoimintaa sekä julkaistiin säännöllisesti "Kyhäys"-seuralehteä.

 

Seura kokoontui koululla ja jäsentensä kotona, kunnes vuonna 1909 saatiin rakennettua oma talo. Rahat taloa varten kerättiin itse ja myös rakentamistyö tehtiin pääasiassa talkoovoimin.

120 vuoteen mahtuu monenlaista aikakautta. Seura elää yhteiskunnan, kylän ja sen asukkaiden muutosten mukana.

 

Yhteistä eri aikakausille  on kuitenkin vahva halu huolehtia oman kylän elinvoimaisuudesta. Siitä periaatteesta on helppoa pitää kiinni edelleenkin.

bottom of page